Itsenäisyytemme paaluttajat: Lönnrot, Runeberg ja Snellman

lönnrot, runeberg ja snellman

Nyt itsenäisyyspäivänä on syytä muistella hetki niitä aikoja, jolloin Suomen itsenäisyys oli vain kaukainen haave. Menkäämme ajassa lähes 200 vuotta taaksepäin.

Elias Lönnrot, J.L. Runeberg ja J.V. Snellman kirjoittautuivat kaikki sisään Turun Akatemiaan syksyllä 1822. Tämä merkillinen kolmikko löysi nopeasti toisensa. Kun Turun palon jälkeen yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin, alkoi kiivas kansallisen identiteetin etsintä. Lauantaiseura perustettiin ja nuoret intomieliset visionäärit ryhtyivät rakentamaan unelmaa nimeltä Suomi.

Lähtökohdat olivat perin heikot: Suomen historia ja kulttuuri nähtiin lähinnä osana Ruotsin historiaa. Suomen kielellä ei ollut mitään virallista asemaa ja siitä puuttui lähes tyystin valistuksen tuottama käsitteistö. Lisäksi puuttuivat kansallisen identiteetin kannalta ratkaisevat elementit: raha ja säännöllisesti kokoontuvat valtiopäivät.

Kolmikko kohtasi ankaraa vastustusta. Vaikka kaikki kolme olivat akateemisesti jo nuorella iällä poikkeuksellisen ansioituneita ja opiskelijat ja kolleegat heitä arvostivat, yliopisto ja valtiojohto hyljeksi heitä. He kaikki joutuivat lähtemään Helsingistä lopulta evakkoon saadakseen leipänsä ansaittua. Snellman Kuopioon, Runeberg Porvooseen ja Lönnrot Kajaaniin.

Eljas Lönnrot oli aikansa todellinen radikaali. Vaikka hän itse kuului sivistyneistöön hän kavahti yhteiskuntaluokkien välisiä eroja ja ylipäänsä kaikenlaisia hierarkioita. Hänen runonkeruumatkansa onnistuivat juuri siksi niin hyvin koska hän osasi helposti asettua juttusille kansanihmisten kanssa. Hän löysi paitsi kalevalaisen runouden niin myös kansan sivistyksen. Hän oli suomalaisen tasa-arvoajattelun todellinen edelläkävijä.

Runebergin kyky luoda selkeä kansallinen identiteetti Vänrikki Stoolin hahmossa perustui hänen kokemuksiinsa. Tämä Pietarsaaresta kotoisin oleva tuleva kansallisrunoilija joutui Turun akatemian aikoihin ottamaan rahatonna pestin Saarijärveltä kotiopettajana. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden tutustua siihen asti hänelle täysin vieraaseen suomalaiseen kulttuuriin.  Runoilijan herkkydellä hän rekisteröi sisäsuomalaisten ihmisten mielenlaadun, jonka hän sitten nosti esiin Vänrikki Stoolin tarinassa.

Snellman halusi luoda filosofisen oppijärjestelmän mutta siihen hänelle ei koskaan suotu tilaisuutta. Jouduttuaan lähtemään yläalkeiskoulun rehtoriksi Kuopioon 1843 hän ryhtyi tarmokkaasti ajamaan suomalaisen koululaitoksen asiaa. Kun poliittiset tuulet muuttuivat seuraavan vuosikymmenen puolenvälin jälkeen tsaarin vaihduttua, alkoi Snellmanin elämässä uusi kausi. Hänestä sukeutui lopulta valtiomies, joka ratkaisevasti edisti valtiollisten ja kulttuuristen instituutioiden syntyä Suomeen.

Tämä kolmikko loi edellytykset Suomen itsenäisyydelle. Heidän tulevaisuudenuskossaan, määrätietoisuudessaan ja tarmokkuudessaan on meillä paljon opittavaa. Lähes mahdottomista olosuhteista lähtien he loivat meille mahdollisuuden viettää itsenäisyyspäivää.

Heidän työnsä viitoittaa myös tietä tulevaisuuteen. Heidän viestinsä meille voisi kuulua: haasteet ovat voitettavissa ja ongelmat ratkaistavissa, jos vain muistamme mikä on arvokasta. Snellmanin sanoin: ”Pienellä kansalla ei ole mitään kohtaloita, joiden ylle se ei pysty kohoamaan itsessään kehittämällä itseään”.

Olkaamme heille kiitollisia siitä, että he omalla työllään osoittivat tämän mahdolliseksi.